“Suomalaisessa arkkitehtuurissa on yhä silti jotakin” – Pekka Salminen (1937–2024) in Memoriam 06.06.2024 – Posted in: Inspiration

Kansikuva: Pekka Salmisen suunnittelema, vuonna 1986 valmistunut Lahden teatteritalo. Valokuva: Anni Vartola

Taas uusi suru-uutinen tavoitti ja kosketti: arkkitehti, professori Pekka Salminen siirtyi ajasta ikuisuuteen torstaina 30.5.2024. Haastattelin Pekka Salmista 15 vuotta sitten ja julkaisen kyseisen haastattelun nyt tässä uudelleen Pekka Salmisen muistoksi; haastattelu julkaistiin alunperin Arkkitehtiuutisissa 4/2009. Tuolloin vuonna 2009 finanssikriisi ja maailmantalouden taantuma olivat iskeneet Suomeen, ja arkkitehtikunnassa pohdittiin nopeasti kehittyvien maiden kuten Kiinan tarjoamia mahdollisuuksia ja etsittiin keinoja arkkitehtuurisuunnittelun palveluliiketoiminnan kehittämiseen. Nyt vuonna 2024 – etenkin vallitsevan taloudellisen alavireisyyden ja paraikaa käynnissä olevien EU-vaalien tunnelmissa – monet Pekka Salmisen esiin nostamat ajatukset muun muassa kansallisesta arkkitehtuuri-ilmapiiristä, arkkitehtitoiminnan kansainvälisistä mahdollisuuksista ja vieraista maista olevien ihmisten kanssa toimimisesta tuntuvat uudelleen ajankohtaisilta ja arvokkailta. Kiitos, Pekka, elämäntyöstäsi – olit taitava arkkitehti ja rohkea edelläkävijä.

Marjaniemestä maailmalle – Pekka Salmisen ajatuksia arkkitehtuuriviennistä

Kun puhutaan suomalaisen arkkitehtuuriosaamisen kansainvälisen tunnettuuden edistämisestä, professori Pekka Salminen on oikea henkilö kertomaan, mitä arkkitehtuurin vienti on käytännössä ja mitä sen edistämiseksi voitaisiin Suomessa tehdä. Helsingin Marjaniemen inspiroivassa toimistoateljeessa päämajaansa pitävä PES-Arkkitehdit Oy on tehnyt kansainvälisiä projekteja jo kymmeniä vuosia – niin Venäjälle, Irakiin, Jemeniin, Eurooppaan kuin Kiinaankin. Pekka Salminen on safalaisuutensa ohella myos Kroatian arkkitehtiliiton jäsen ja kansainvälisen arkkitehtiliiton UIA:n Sports and Leisure -työryhmän vetäjä.

Tunnetuin PES-Arkkitehtien kansainvälisista suunnittelukohteista lienee Neubrandenburgiin, Saksaan vuonna 2001 valmistunut Marienkirchen konserttitalo. Tällä hetkellä toimiston fokus on Kiinassa: Pekka Salmisen, Jarkko Salmisen ja Tuomas Silvennoisen luotsaama PES-Arkkitehdit on vuodesta 2003 lähtien tehnyt sinne yli 30 projektia ja osallistunut yli kuuteentoista suunnittelukilpailuun.

Nyt työpöydällä on kaikkien aikojen jättihanke, viiden miljoonan asukkaan Wuxin kaupunkiin vuonna 2011 valmistuva oopperatalo, jonka suunnittelun PES-Arkkitehdit nappasi itselleen viime vuonna ratkenneessa, tiukassa ja kiivastahtisessa kansainvälisessä kilpailussa. Marjaniemessä työskentelee tällä hetkellä yli seitsemää kansallisuutta edustavia arkkitehteja, joista viisi on Kiinasta; toimiston arkikieli on englanti.

Anni Vartola: Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL:n jäsentoimistoista vain alle 15 prosenttia on ilmoittanut ulkomaisista projekteista. Mikä on saanut sinut ja suomalaisittain tavallisen kokoisen arkkitehtitoimistosi lähtemään kansainväliselle kasvu-uralle?

– Pekka Salminen: Urani ja toimistoni on ollut alusta lähtien kansainvälinen. Valmistuin aikoinani Suomen ensimmäiseksi rakennusarkkitehdiksi ja opiskelin sitten TKK:ssa arkkitehdiksi. Työskentelin ensin Aarne Ervin toimistossa, jossa oli koko ajan ulkomaalaisia arkkitehteja töissä ja jossa tehtiin jatkuvasti kansainvälisiä kilpailuja. Sitten vaihdoin Timo Penttilän toimistoon, jossa tehtiin koko ajan kansainvälisiä kilpailuja, ja niissä olin aina pääavustajana. Penttilällä opin puhumaan saksaa. Kaupunginteatterin suunnittelua aloiteltaessa pääsin ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni tutustumaan Euroopan teatteritaloihin, ja niiltä ajoilta ovat peräisin henkilökohtaiset ystävyyssuhteeni moniin saksalaisiin arkkitehteihin. Olen suomalaiseen tapaan ujo enkä puhu mitään kieltä kunnolla, mutta puhun kuitenkin edes huonosti joka päivä vieraita kieliä. En pelkää toimia ulkomailla ja ulkomaalaisten ihmisten kanssa.
– Toimistollani on ollut jo pitkään sekä arkkitehtitoimintaa että muuta tuotekehitys- ja vientitoimintaa ulkomailla, mutta EU:n myötä avautuivat todelliset mahdollisuudet kansainvälisyyteen. Vuonna 1996 teimme muistaakseni seitsemän kansainvälistä ilmoittautumiskutsukilpailua yhteen menoon. Marienkirchen kilpailuvoitto ja EU avasivat aivan uudet näköalat globalisaatioon suomalaiselle arkkitehdille.
– Helsinki-Vantaan lentoaseman suunnittelu (1993–1999) oli myös kansainvälistymisen kannalta tärkeä projekti. Vuonna 1995 lensin Hongkongiin huomattuani, että siellä oli kansainvälinen Aasian ja Kiinan lentoasemien suunnittelua käsittelevä seminaari. Tulin innoissani Suomeen ja ryhdyin etsimään partneria. Ketään ei kuitenkaan löytynyt, eikä minkäänlaista kiinnostusta virinnyt: ajatus tuntui olevan kaikille aivan outo. Lopulta Ilmailulaitoksen silloinen pääjohtaja kirjoitti meille suosituksen ja vakuutuksen osaamisestamme. Penniäkään rahallista tukea ei kuitenkaan herunut. Päätin, että toimistomme keskittyy Kroatiaan ja Saksaan, koska nämä maat olivat entuudestaan tuttuja ja niihin maihin oli valmiit kontaktit. Sitten noin viisi vuotta sitten tuli puhelinsoitto vanhalta ystävältäni, professori Yrjö Kukkapurolta. Han kertoi Suomessa perheineen jo pitkään asuneen kiinalaisen, Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 2004 tohtoriksi väitelleen arkkitehti Fang Hain kyselleen kiinnostusta lähteä tarjoamaan suomalaista arkkitehtisuunnittelua Kiinaan. Siellä etsittiin kansainvälistä toimistoa erääseen asuinaluekilpailuun aivan Pekingin ydinalueilla.
– Kyseinen hanke osoittautui tyypilliseksi kiinalaiseksi jutuksi; kilpailusta ei lopulta tullut mitään. Sattumoisin kuitenkin saman vuoden syksyllä Helsinki-Vantaan Schengen-terminaali (1999–2004) oli valmistumassa, ja lattiagraniittia valittaessa Kiina tuli uudelleen esiin. Lähdimme Kiinaan katsomaan kivivaihtoehtoja tarkemmin. Vein Wuhanin lentoaseman johtajalle esitteitämme ja sain kuulla, että siellä alkaa aivan pian kansainvälisen lentoaseman suunnittelukilpailu, johon pääsimme mukaan. Pian meidät kutsuttiin myös Wuhanin kehitysalueen hallintokeskuksen suunnittelukilpailuun, ja niiin pää oli auki, ja suhteet nykyisiin partnereihimme saivat alkunsa.

Me suomalaiset pärjäämme kyllä arkkitehtuurin laadulla, mutta kyky vastata suuriin ekologisiin haasteisiin kansainvälisesti uupuu.

Puhuttaessa suomalaista arkkitehtuurista ulkomailla, katse kääntyy helposti Alvar Aallon perintöön. Mitä suomalaisella nykyarkkitehtuurilla on annettavaa maailmalle?

– Suomessa on tätä nykyä liuta kansainvälistä tasoa olevia arkkitehteja. Osaamisemme on kansainvälistä huipputasoa, eikä kansainvälisessä menestyksessä sinänsä ole mitään ongelmaa. Muita ongelmia täällä kyllä riittää: ne liittyvät palkkioihin, rakentamiseen ja muihin alan systeemeihin. Kansainväliset kuviot ovat tulokkaalle usein melko outoja. Varsinkin insinööripuolella huomaa, että jos aikaisempi vientikokemus ja tuntemus puuttuu, sopeutuminen kaikkiin kiemuroihin, jatkuviin muutoksiin ja hektiseen aikatauluun on vaikeaa. Eräs alue, jossa tulemme selvästi jälkijunassa, on ekologinen rakentaminen: tämän alan osaamisen puute on kaikista suurin ongelma viennissä. Ongelma johtuu siitä siitä, että Rakennushallituksen ohjaus oli aikanaan Suomessa hyvin tiukkaa, ja kaikki koerakentaminen ja tuotekehitys oli oikeastaan kiellettyä. lnsinööritietemys puuttuu, ja ekologisen rakentamisen kysymykset hallitseva porukka on hyvin kapea.
– Me suomalaiset pärjäämme kyllä arkkitehtuurin laadulla, mutta kyky vastata suuriin ekologisiin haasteisiin kansainvälisesti uupuu. Meillä ajatellaan, ettei korkeita taloja tulisi rakentaa lainkaan. Aasiassa tilanne on toinen: tiivis ja korkea on ainoa vaihtoehto, koska miljoonien ihmisten infrastruktuuri vesi- ja viemärihuollosta alkaen on niin kallista. Tällaisiin kysymyksiin emme pysty vastaamaan; kansainväliset suunnittelukohteet ovat kokoluokaltaan niin suuria. Kotimaisten partnereiden käyttö olisi etenkin luonnosvaiheessa luontevaa ja kannattavaa, koska muutoin tulisi perustaa toimisto paikan päälle ja ostaa osaaminen sieltä. Tämä on pienelle toimistolle liian kallista.

Eräs suomalaisen arkkitehtikoulutuksen vahvuuksista on sen laaja-alaisuus: sekä kaupunki- että rakennussuunnittelu kuuluvat peruskoulutukseen. Millaisia valmiuksia suomalaisilla arkkitehdeilla on kansainväliseen työhön?

– Laaja-alaisuus on ilman muuta vahvuutemme, ja myös tekniikan osaamisemme on korkeaa tasoa. Nuorten suomalaisten arkkitehtien kokemus, osaaminen ja kokonaisvalmius ovat aivan omaa luokkaansa.
Nuorilla arkkitehdeilla on myös kiitettävästi yhä enemmän kiinnostusta liiketaloudellisiin ja projektinhallintaan liittyviin kysymyksiin. Arkkitehdin homma ei ole puhdasta taidetta eikä puhdasta tekniikkaa, ja liiketoimintaa, ainakaan kannattavaa, tämä ei ole ollenkaan. Yritystoimintaa tämä kyllä on, ja toimiston pito eettisine periaatteineen vaatii omaa osaamistaan. ltse kirjoitin jo toimistoni alkuaikojen ohjenuoraksi, että toimintaa tehdään liiketoiminnan periaattein, muttei liiketoiminnan tavoittein. Saatoimme tehdä projekteja jopa aivan katastrofaalisella tappiolla. Vasta myöhemmin meille on tullut myös liiketoiminnallisia, taloudelliseen vakauteen tähtääviä tavoitteita.

Vaikka arkkitehtisuunnittelu on tiimityötä ja asiantuntijapalvelua, se vaatii vahvaa näkemystä ja vahvaa johtajuutta. Millaista on johtaa monikulttuurisia suunnitteluhankkeita vieraalla maaperällä ja vieraalla kielellä?

– Kansainväliset kohteet vaativat ennen kaikkea oikeaa asennoitumista. Aikatauluja ei ole, ja jos on, ne eivät päde tai ovat aivan hirvittäviä, ja siihen pitää vain sopeutua. Epävarmuutta pitää sietää hirveästi. Yrittäminen vaatii riskinottoa – sekä henkistä että taloudellista kanttia. Arkkitehtuurivienti vaatii vahvoja resursseja, koska toimeksiannot tulevat kilpailuilla ja niihin osallistuminen on kallista: suunnittelutyön lisäksi pitää tuottaa suunnitelmaa esittelevä kirja, suurikokoinen pienoismalli ja multimediaesitys, ja pitää olla valmiuksia matkustaa paikan päälle luomaan kontakteja ja esittelemään omaa työtään. Henkistä kanttia syö jatkuva matkustaminen ja äkkikäänteet: paikalle on lennettävä, jos kutsu käy. Sopimusneuvottelut ovat oma lukunsa: kaikki on hyvin epävarmaa, ja työtä on tehtävä, vaikkei täyttä varmuutta toimeksiannon saamisesta olekaan. Kättä päälle -sopimukset eivät pidä, jollei ole tarkkana. Sopimuspapereita hiotaan yhä uudestaan ja uudestaan, ja esimerkiksi jo neuvoteltu erikoissuunnittelijatiimi voidaan helposti ohittaa. Palkkionmaksukin on oma lukunsa: euromaksut eivät aina onnistu, ja vientitakuut ja valuuttariskit pitää nekin osata hoitaa.
– Kiinassa on siedettävä myos sitä, että toteutus tehdään paikan päällä kiinalaisin suunnittelijavoimin. Me esimerkiksi voitimme Wuhanin kehitysalueen hallintokeskuksen suunnittelukilpailun vuonna 2004; tämä on eräs hienoimmista projekteista, jota olemme Tuomas Silvennoisen kanssa tehneet. Toteutus ei kuitenkaan noudattanut suunnitelmiamme. Edustan lampea ei ole rakennettu, julkisivu ei ole aivan sellainen kuin suunnittelimme, aurinkokeräimiä ei tullut katolle, mutta rakennuksen yleishahmo on jotakuinkin ennallaan. Muoto on kopioitu, muttei sillä tarkkuudella kuin olisi pitänyt. Uskoimme pitkään, että saamme myos pääsuunnittelun, mutta Kiinassa etsitäänkin vain ideoita, toteutus jää aina heille. Copyright-käsitys on Kiinassa toinen: heille on aivan itsestään selvää, että korvaus kilpailuehdotuksesta antaa heille kaikki oikeudet idean hyödyntämiseen sillä laatutasolla kuin mitä he itse katsovat parhaaksi. Teimme Kiinassa aika paljon myös asuntosuunnittelua, tältä saralta tuli pääosa suorista toimeksiannoistamme. Tiiviin ja matalan rakentamisen ideoita olisi myös ollut tuotavissa Kiinasta Suomeen. Uskoimme, että volyymin suuruus korvaa palkkioiden pienuuden, mutta tämä ei ulkomaalaisen kohdalla osoittautunut pitävän paikkansa.
– Toimistomme strategiaksi näyttäisi nyt vahvistuvan vaativa julkinen rakentaminen, jossa meillä on entuudestaan vahvoja referenssejä. Ongelma tässä on se, että Kiinassa päättäjät valitsevat toteuttajat, mutta maalla ei ole paikallista osaamista toteutussuunnitteluun. Päättäjät haluavat rakentaa jotakin merkittävää. Maalla on siihen myös varaa, mutta he eivät ymmärrä, mitä merkittävä rakentaminen, korkealuokkainen arkkitehtuuri, vaatii käytännössä.

Maailmankuuluja arkkitehtinimia ja muita liikkuvia maailmantähtiä ei Suomella ole tarjottavana, joten suomalaista osaamista on kaupattava tilaajille.

Suomalaiset arkkitehtitoimistot ovat varsin pieniä, ja arkkitehtikulttuurissa on vallalla ehkä jonkinlainen yksinäisen sankarin ihanne. Arkkitehtuurin vienti vaatii kuitenkin laaja-alaista yhteistyötä ja paljon resursseja. Millaista suhtautumista olet itse kohdannut kotimaassa?

– Taloudellisen tuen puute on keskeinen ongelma. Olimme itse noin kolme vuotta sitten tilanteessa, jossa jatkuva kilpailu oli syönyt liikaa resursseja ja tarvitsimme ulkopuolista tukea. OIimme tehneet Tekesin tuella markkinaselvityksen, joka näytti hyvältä, mutta joka paljasti, että asettuminen täkäläisille markkinoille oli meille liian kallista. Suoria toimeksiantoja ei toiveistamme huolimatta tule; jos niitä tosissaan haluaisi, jonkun suomalaisen arkkitehtitoimiston johtavista suunnittelijoista pitäisi olla paikan päällä. Maailmankuuluja arkkitehtinimia ja muita liikkuvia maailmantähtiä ei Suomella ole tarjottavana, joten suomalaista osaamista on kaupattava tilaajille. Omalla henkilökohtaisella panoksella on pärjättävä. Kilpailut ovat siis ainoa vaihtoehto ja ne käyvät kalliiksi.
– Meidän toimistollemme tilanne on sikäli selvä, että meillä on työn alla Wuxin oopperatalo, jonka peruskivi on tarkoitus muurata ensi elokuussa. Suurissa kohteissa kuten lentoasemien suunnittelussa meillä olisi myös referenssejä, mutta niiden kilpailuissa vastassa ovat maailman suurimmat toimistot.

Arkkitehtuurivientiin liittyy myös varjopuolia. Kansainvälisen arkkitehtuurin kohdalla puhutaan uudesta kulttuuri-imperialismista, joka osaltaan edesauttaa autenttisen rakennuskulttuurin katoamista ja samankaltaistumista. Minkälaisia eettisiä kysymyksiä olet pohtinut suunnitellessasi kansainvälisiä toimeksiantoja?

– Toimistossamme työskentelee arkkitehteja monista eri maista. Vaimoni Tellen kanssa suhtaudumme ulkomaisiin arkkitehteihimme kuin omiin lapsiimme. Arkkitehtuuriviennistä on esitetty kriittisiä kannanottoja, mutta meille on ollut selvää jo pitkään, että omalla toiminnallamme teemme myös tärkeää kehitysyhteistyötä: edistämme ihmisten välistä kommunikaatiota ja yhteistoimintaa.
Arkkitehtuuriin liittyy myös kaikenlaista vapaaehtoista kulttuuritoimintaa. Olemme Tellen kanssa perustaneet Kroatiaan arkkitehtuurikeskuksen ja olleet mukana elävöittämässä erästä kroatialaista kylää jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Tästä kiitokseksi saimme Kroatian valtion korkeimman kulttuuriansiomerkin. Olen yhä idealisti: voidaan sanoa, että tuohon aikaan kaiken minkä tienasin Suomessa, vein Kroatiaan.
– Päinvastoin kuin Suomessa, Kiinassa halutaan suuria arkkitehtonisia ideoita. Kiinassa voi toimia kuten kulttuuri-imperialisti: suunnitella, tehdä niin kuin he haluavat, halvalla ja nopeasti, ja ottaa rahat. Haasteena on tehdä arkkitehtuuria ja rakentaa paikallista tasoa paremmin: pyrkiä rakentamisen laatuun, kestävyyteen ja ekologisiin innovaatioihin kuten esimerkiksi maalämpö- ja vesistolämpöpumppujen käyttöön. Tähän ei Kiinassa ole juurikaan valmiuksia, emmekä mekään valitettavasti saaneet omia ekologisia päämääriämme läpi Wuxin oopperatalon suunnittelussa. Jokaisen on omalta kohdaltaan käytävä läpi oma eettinen suhtautumisensa.

1970- ja 1980-luvuilla puhuttiin suunnitteluviennistä, nyt puhutaan arkkitehtuuriviennistä. Onko arkkitehtuurivienti eri asia kuin suunnitteluvienti? Onko ilmapiirissä tapahtunut jotain ratkaisevaa muutosta sitten 1970–80-lukujen?

– On totta, että käsitteistö on muuttunut. Suuret kansainväliset toimistot, jotka tällä hetkellä ostavat suomalaisia arkkitehtitoimistoja, ovat ennen kaikkea suunnittelutoimistoja. Ervin, Penttilän ja Sirenin kohdalla puhuttiin nimenomaan arkkitehtuuriviennistä ja heidän kansanvälisistä arkkitehtuurikohteistaan.
Sekä suunnittelu- että arkkitehtuurivientiä on yhä. Omalta kohdaltani on vaikea kuvitella, että toimistomme veisi jotakin muuta kuin arkkitehtuuria. Myös tästä syystä meitä kiinnostavat lähinnä sellaiset rakennushankkeet, joista meillä on aikaisempia, korkeatasoisia referenssejä. Samasta syysta pidän kiinni toimeksiantojen kokonaisvaltaisuudesta ja toimistomme kokonaisvastuusta hankesuunnittelusta toteutussuunnitteluun. Tässäkään mielessä ei voida puhua kulttuuri-imperialismista, vaan osaamisen viennistä.

Se, ettei arkkitehtuuria noteerata puhuttaessa suomalaisesta kulttuuriviennistä, on häpeällinen katastrofi ja kertoo kansallisesta arkkitehtuuri-ilmapiiristä.

Vuonna 2006 julkaistun, Tekesin, opetusministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön ja ulkoasiainministeriön tukeman Kulttuuriviennin liiketoimintamallit -selvityksen mukaan kulttuuriviennin kehittämisen tärkeimmät osa-alueet ovat ammattilaisten vientikyvyn ja -osaamisen kehittäminen sekä kärkihankkeiden tukeminen. Opetusministeriön esitys Suomen kulttuuriviennin kehittämisohjelmaksi 2007–2011 haluaa nostaa luovat ja kulttuurin toimialat tasavertaisiksi ja tunnustetuksi vientialoiksi muiden vientialojen rinnalle. Arkkitehtuuria ei kuitenkaan kummassakaan selvityksessä mainita lainkaan. Mistä tämä kertoo ja mikä sinusta voisi olla arkkitehtuuriviennin kärkihanke?

– Se, ettei arkkitehtuuria noteerata puhuttaessa suomalaisesta kulttuuriviennistä, on häpeällinen katastrofi ja kertoo kansallisesta arkkitehtuuri-ilmapiiristä. Kauniita puheita riittää, mutta minkäänlaista käytännön tukea ei saa. Yhteistyö arkkitehtikunnan sisällä tuntuu sekin olevan kovin vaikeaa. Erilaisia vientiporukoita ja tyoryhmiä on ollut, esitteitä on tehty, mutta mitä hyötyä on esitteistä, jossa ovat kaikki Suomen arkkitehtitoimistot? Niukat resurssit ja intressiristiriidat ovat hankalia kysymyksiä. Vientiin tulisi panostaa tosissaan.
– Arkkitehtuurivientiä voitaisiin edistää tehokkaasti muun muassa hyödyntämällä Shanghain maailmannäyttelyä vuonna 2010. Sen yhteyteen voitaisiin perustaa esimerkiksi jonkinlainen Finnish Design Center. Tällaisesta on ollut jo jonkin verran puhetta, ja alustavia keskusteluja on käyty alan eri toimijoiden kesken. Intoa olisi, mutta todelliset panostukset kuitenkin vielä puuttuvat. Me emme yksityisenä yrityksenä katso voivamme toimia koko Suomen arkkitehtuurin vienninedistäjänä, tähän tarvitaan suurempaa ja laajempaa panostusta, kansallista vientitoimistoa.
– Suomalaisessa arkkitehtuurissa on yhä siti jotakin, joka on ihan oikea myyntivaltti. Pääasia arkkitehtuurin viennissä on se, että on valmis lähtemään ja katsomaan, tarttumaan mahdollisuuksiin, sekä se, että on jotain vietävää – kansainvälisen tason arkkitehtuuria ja hyvää suunnitteluosaamista.

Haastattelija: Anni Vartola. Haastattelu on julkaistu alunperin Arkkitehtiuutisissa 4/2009, ss. 6–9.